Olen odottanut pitkään rehellistä halua kirjoittaa ja avata viimeaikojen toimintaa. Se on käynyt mielessä melkein jokapäivä. Josko tänään.. ei. Nyt kuitenkin avasin vihon sitä varten, vilkuillen samalla Metson kahvilan ikkunasta Aleksanterin kirkon ympäristöä. Viimeisiä ruskan rutistuksia. Keltaista koivua, vaahteraa ja saarnia. Noiden lehtien tippuessa oksat puhkeavat jälleen ensi toukokuussa. Selkäni takana vain kylmäkoneet ja puhelimeen puhuttu espanjan kieli pitävät tasaista äänentoistoa.

Videoteos ja näytös

Elokuun lopussa. Kylläpä aika meneekin nopeasti! Kuvasimme Video Kallialan kanssa videoteoksen Trianaan, jossa oli nähtävillä valmis mallistoni. Koko pävän kestänyt projekti oli täynnä innostunutta energiaa ja toimintaa. Tämä oli päivää ennen näytöstä. Molemmat olivat Tampereen Arboretumilla. Päädyimme kuvaamaan umpilehtoon. Kaunista ja herkkää maisemaa, sekä auringon valoa on turha muuttaa muuksi. Saimme ihan mielettömän kaunista materiaalia. Kuin vaeltelevat mallini olisivat siirretty Jurakaudelle koskemattoman luonnon ja saniaisten sekaan.

”Uudisraivaajamaisella vaelluksella etsitään salaista keidasta, joka kuuleman mukaan tihkuu elämän eliksiiriä. Niin katsojat kuin tarinan hahmotkin nauttivat tästä eteerisestä matkasta kuin makeasta appelsiinimehusta.” Videon ensi-ilta oli 3.10.2020 Tampereen Arthouse Cinema Niagarassa osana Tampereen Arkkitehtuuri -ja Designviikon ohjelmistoa. Videoteoksen pääset näkemään täältä!

Nuo kaksi päivää olivat univajetta, jota paikkasi adrenaliini, jännitys ja jatkuva säätäminen sekä heiluminen suuntaan ja toiseen. Juuri ennen näytöstä olin lähinnä kauhuissani jos paikalle tuleekin oikeasti paljon väkeä ja joudun puhumaan itseni tainnoksiin. Olin niin uupunut. Mutta jälleen adrenaliiniryypyn voimin sain puhtia ja lempeät ihmiset antoivat lempeitä katseita. Näytös meni upeasti. Aidosti iloisena ja kiitollisena olin halukas puhumaan kaikille paikalle tulleille. Vasta pari viikkoa näytöksen jälkeen sain kuulla anemiasta, joka oli vaivannut jo hyvän aikaa. Vasta silloin myönsin, että minua oikeasti väsytti ja huimasi. Kyse ei ollutkaan vain siitä, että ”elämä nyt on vähän tätä: rankkaa ja uuvuttavaa”. Ah, eihän se sitä olekaan!

Suuret kiitokset vielä ihan kaikille ympärillä olijoille! Kumppanille, ystäville, perheelle ja projektin kanssa hääräilleille.